SBETSBSM mestaruus jälleen USBEK:lle

Julkaistu: 28.06.2019 Julkaisija: Anu Mäkinen

Lauantaina 18.5. pelattiin 20. kerran salibandyerotuomarikerhojen välisissä salibandyn suomenmestaruuskisoissa (tuttavallisemmin SBETSBSM -kisat). Tänä vuonna matkasimme Kasbek -kerhon vieraaksi Mikkeliin. Kisoihin ilmoittautui ympäri Suomen yhteensä kahdeksan joukkuetta.

Mitalipeleihin päätyi USBEK:n #erkinvinkelit -joukkueen lisäksi myös LSBEK (Länsirannikko), Sakset (Savo-Karjala) sekä isäntäjoukkue Kasbek. Mukana USBEK:sta oli myös legendaarinen PuumaDädit sekä J.O.U.K.K.U.E., näistä molemmat karsiutuivat puolivälierävaiheessa.

Finaalissa Länsirannikon LSBEK oli nälkäisenä hakemaan revanssia viime vuodesta, mutta #erkinvinkelit oli sisuuntunut välierää edeltävistä keskusteluista ja hoiti finaalin suvereenisti kotiin lopputuloksella 4-0. Kyseessä on tämän kokoonpanon kolmas suomenmestaruus putkeen. Maalissa nollapelin tässäkin pelissä torjui kisojen arvoikkammaksi pelaajaksi valittu Eetu Weurlander. Pistepörssin voitti viime vuoden tapaan #erkinvinkeleiden Rasmus Rissanen.

Palkintojenjakotilaisuus oli illalla Public House Wilhelmissä, ja juhlat jatkuivat aamuun asti. Juhlavuoden kunniaksi uusittu pokaali sai kasteensa ja lähti mukanamme takaisin Etelä-Suomeen. Palkintojen jaossa palkittiin lisää usbeklaisia, kun 20. kisoissaan ollut Jaska Aaltonen sai tunnustusta yhdessä Saksetin Kari Keskitalon kanssa. Kisojen parhaaksi naispelaajaksi valittiin PuumaDädien Heidi Voutilainen.

Ensi vuonna mestaruutta puolustetaan Lahdessa. Kiitos kaikille usbeklaisille loistavasta kisatunnelmasta, toki paluumatka oli huomattavasti hiljaisempi kuin perjantain menomatka..